keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Suosikkivälipalat


Liikun kesällä aika hurjan määrän (mm. pyöräilen 11,5km työmatkan molempiin suuntiin viitenä päivänä viikossa, muutaman tunnin lenkit koiran kanssa päivittäin) , joten olen panostanut energiapitoisiin välipaloihin.

Tummanvihreästä saa paljon virtaa. Parsakaali (höyrytettynä) ja avokado ovat tärkessä osassa välipalavalikoimaa. 

Tuoreet taatelit ovat todella herkkua! Niistä saa potkua pidemmäksikin aikaa. Taatelien ohella energiapommina käytän Ruohonjuuresta saatavia raakakaakaolla kuorrutettuja silkkiäs(eli mulperi)marjoja. Aivan taivaallisen makuisia!

Banaanin tärkeyttä en voi kylliksi korostaa :D Syön päivässä neljästä kuuteen banaania, loistava perusvälipala. Myöskin päärynä on kelpo verensokerinnostaja.

Kuten huomaatte, vaikka syönkin lähinnä kasviksia ja hedelmiä, en mitenkään pyri syömään mahdollisimman kevyesti tai rasvattomasti. Pahin virhe uuteen, puhtaaseen ruokavalioon siirryttäessä on syödä liian vähän etenkin työpäivän aikana. Ja sen kyllä tietää, mitä seuraa kun nälkäisenä ryntää kauppaan iltapalaostoksille... Mun ohjenuorana toimiikin sanonta don't count calories, just eat healthy.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Ostossaldoa



Tulen hulluksi joka kerta kun astun Ruohonjuureen, siellä olisi aivan liikaa kaikkea ostettavaa! Tällä kertaa olin ennakoinut ja tilannut tuotteet etukäteen, jottei tarvitsisi tehdä muuta kuin kiikuttaa valmis paketti kassalle. Toimi! Mitään ylimääräistä ei poikkeuksellisesti siis mukaan tarttunut, vain tarkoin harkitut, kotisohvalta valitut jutut.



Born to Biolta kotiutin uskomattoman herkulliselta tuoksuvan suihkugeelin (Tropical mango) sekä kuiville hiuksille tarkoitetun shampoon. Testaan nyt myös ensimmäistä kertaa luonnonkosmetiikkadeodoranttia, saapa nähdä miten heinäkuun helteillä toimii.



Lovea Bio oli uusi tuttavuus. Musta saippua ja sheavoi olivat tällä brändillä edullisia, siksi päädyin niihin. Olen aiemmin ostanut näitä muoviin pakattuna, mutta niiden käyttö on tällöin ollut hieman hankalaa. Lovealta ostin myös monoi-öljyn, jonka sanotaan olevan tahitilaisten naisten hehkuvan kauneuden salaisuus. Katsotaan mikä kaunotar minusta vielä kuoriutuu ;)

Yllärinä sain vielä kaupanpäällisiksi Dr. Hauschkan puhdistusemulsion, jee!



Onko kukaan muu hurahtanut Ruohonjuureen? Millaisia kaupanpäällisiä teidän tilauksiin on lisätty? Entä mikä on suosikkituotteesi kyseisestä putiikista?

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Miten syödä puhtaasti?

Tässä blogissa tulen puhumaan paljon puhtaasta ruuasta. Mieheni vitsaili, että mitä ihmettä se puhdas ruoka on, pesetkö sen saippualla ennen syömistä? :D Vaikka tuo olikin vitsi, ajattelin, ettei kaikille ehkä ole ihan selvää mitä puhdas ruoka oikeasti tarkoittaa.

Tomaattia, kurkkua, avokadoa, kirsikoita

Smoothie tulossa kauramaidosta, banaanista, pinaatista ja vadelmista


Puhdas ruoka on mahdollisimman prosessoimatonta ruokaa. Toisin sanoen sillä ei ole ainesosaluetteloa e-koodeineen ja säilöntäaineineen. Aika monella perusterveelliseksi luokitellulla ruoalla on kuitenkin ainesosaluettelo, esimerkiksi maito sisältää maidon lisäksi hapatetta ja ruisleivässäkin on yleensä vehnää ja säilöntäaineita. Kaikki ei siis ole aina sitä miltä näyttää. 

Puhtaan ruoan myötä elimistö puhdistuu. Sisäelimet kuormittuvat vain niille luonnollisesti määrätyn verran, vatsavaivat ja ihon epäpuhtaudet katoavat. Kuulostaa aika houkuttelevalta, vai mitä?

Banaani-mansikka-pinaatti-smoothie

Lounaseväänä 2 banaania, puolikas vesimeloni, tomaattia, keltainen paprika ja itse kasvatettuja taitepapuja


Mitä siis kannattaa hankkia seuraavalla kauppareissulla?

Kasviksia, juureksia, vihanneksia, marjoja (ja en nyt puhu niistä Puolasta tuoduista vadelmista, vaan esimerkiksi kotimaisista mustaherukoista) niin paljon kuin sielu sietää. Etenkin tummanvihreät salaatit, parsakaali, avokado on herkkua keholle. Kirkkaaseen väriin kannattaa luottaa, paprikat, tomaatti, kesäkurpitsa, porkkana, banaani, ananas, mustikka... You name it.

Pasta- ja leipäosasto kannattaa skipata kokonaan, ellei sitten osta 100% ruis- tai kauraleipää (mikäli viljat sopivat vatsalle). Jos kasvisten kylkeen kaipaa lisuketta, tattari ja kvinoa on elimistölle sulavampi valinta.

Proteiinia puhtaana saadaan (luomu)kananmunista, tuoreesta kalasta ja lihasta. Lihassakin kannattaa suosia mahdollisimman punaista, eli naudan paistilihaa, sillä se on kaikista ravintorikkain. Koska ravintorikas liha ja kala yleensä maksaa maltaita, jätän ne viikonloppuihin, juhlahetkiin ja silloinkin kohtuumäärään.

Maitotuotteet ovat akilleen kantapääni. Olen nimittäin juustofani. Kevyttuotteet ovat kuitenkin ehdoton no-no, eiväthän ne edes maistu miltään. Koska muuten ruokavalioni on maidoton, sallin itselleni kunnon fetan ja halloumin, olkoonkin, että niissä on hirveästi suolaa. Maidon, kerman ja jugurtin voi mainiosti korvata esimerkiksi kaurasta tehtyihin vastaavin valmisteisiin.

Rasvaa saa luonnollisesti avokadosta, pähkinöistä ja oliiveista. Kevytmargariinit jäävät automaattisesti pois kun leipääkään ei kulu. Leivontaan käytän ihan rehellisesti oikeaa voita. 

Lyhyesti sanottuna siis:

NO-NO

- lisä-, väri- ja säilöntäaineet
- viljat (ainakin vehnä kokonaan)
- maitotuotteet
- itse en pysty syömään soijaa

YES-YES

- kaikki muu

Punaisia viinimarjoja, kirsikoita, mansikoita

Mango-pinaatti-banaani-sorbetti tulossa


Aina ei tarvitse "valmistaa" ruokaa - siis paistaa lihaa, lämmittää uunia tai keittää perunoita. Aterian voi koota kasaan näistä herkullisista, AIDOISTA, ruoka-aineksista. Voin taata, että tämän nopeampaa tai helpompaa ruoanvalmistus ei voi olla. Ruokailun jälkeen olo on hyvä, ei täyteen ahdettu, mutta kylläinen. 

Kiinnostuitko? :)




Born to Bio


Olen pitkään luottanut kosmetiikan saralla vain manteliöljyyn, kahvinporoihin (loistava kuorinta-aine!) ja sheavoiteeseen. Näin kesällä kuitenkin himoitsen värikkäitä puteleita ja herkullisia hedelmäisiä tuoksuja. Selasin luottoputiikkini Ruohonjuuren valikoimaa, ja silmiini osui ranskalainen Born to Bio-sarja. 

Sarjaan kuuluu hulppea suihkugeeli-, shampoo- ja deodoranttivalikoima, toinen toistaan paremmalla tuoksuyhdistelmällä varustettuna. Näitä, kuten muitakaan Ruohonjuuressa myytäviä tuotteita, ei ole testattu elänkokein ja ne ovat sertifikoitua luonnonkosmetiikkaa. 

Born to Bio sopii opiskelijankin kukkaroon, esimerkiksi suihkugeeli maksaa 7,40e ja kuulemani mukaan 300ml purkki on todella riittoisa. Tiistaisin Ruohonjuuresta saa opiskelijakortilla 10% alennuksen, joten ylihuomenna luvassa shoppailua tässä ekotaivaassa!



lauantai 27. heinäkuuta 2013

Uusi alku




Idea uudesta blogista oli kytenyt jo pitkään. Vanhan blogin pääpaino oli sisustuksessa, josta ei sitten jostain syystä irronnutkaan enää mitään kirjoitettavaa. Muutuin kai itse niin. Nyt olen kuitenkin uuden alun äärellä. 

Aihepiiri tässä blogissa on paljon laajempi, sellainen sekametelisoppa. Tulen kirjoittamaan niistä asioista, jotka tällä hetkellä koskettavat elämääni. Sisustuksesta ja kodista kyllä, mutta nyt myös enemmän puhtaasta ruuasta, luonnonkosmetiikasta, liikunnasta sekä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja onnellisuuteen pyrkivästä elämäntavasta. 

Katsotaan mitä tästä tulee.



Seuraa blogiani Bloglovinin avulla